Historia

Partiolippukunta Härmälän Ilvestyttöjen toiminta alkoi vuonna 1951. Perkiönkadulla oli aloittanut toimintansa jo 1940-luvun lopulla Soihtu-vartio, joka kuului Näsin Tyttöihin. Kun vartiolaiset kasvoivat vartionjohtajaikään ja uusia ryhmiä perustettiin, syntyi ajatus härmäläläisestä tyttölippukunnasta. Näsin Tyttöjen vuosikokouksessa 4.12.1951 perustettiin lippukunta, jonka nimeksi annettiin Härmälän Ilvestytöt. Nimessä näkyy yleisen tavan mukaisesti lippukunnan toiminta-alue ja jälkimmäinen osa viittaa luontoon ja Hämeen maakuntaeläimeen. Annikki Teivaalasta (1921–2008) tuli ensimmäinen lippukunnanjohtaja. Vuosien varrella Ilvestytöissä on toiminut 11 lippukunnanjohtajaa, kymmenittäin muita aktiivisia johtajia sekä valtava joukko reippaita ja innokkaita partiotyttöjä ja -poikia. Toiminta jatkuu Annikki Teivaalan viitoittamalla polulla.

Ilvestyttöjen vaiheista on julkaistu kaksi kirjaa: Historiikki vuosilta 1951–2001 (à-hinta 5 euroa) sekä 60-vuotisjuhlakirja (à-hinta 15 euroa), joka käsittelee Ilvestyttöjen toimintaa vuosina 2001–2011. Molempia Ilvestyttöjen historiasta kertovia teoksia myydään jäsenille ja muille kiinnostuneille. 

 

Lippukunnanjohtajat 1951-2021

1951-1963 Annikki Teivaala

1964-1969 Saara ”Sakra” Virtanen

1970-1971 Irene ”Irkka” Aarnio

1972-1973 Annikki Teivaala

1974-1981 Maritta ”Mukke” Leskinen (os. Haapanen)

1982-1987 Sari-Anne ”Saku” Hannula (os. Kuusi)

1988-1994 Anne ”Sölli” Kotamäki (os. Sirén)

1995-2001 Maria ”U.F.O-Maria” Tammi (os. Jokinen)

2002-2003 Eeva Sirén (ent. Holm)

2004-2005 Salla Sillanpää

2006-2008 Elina Kamppari (os. Eskola)

2009-2010 Anna Oksman (os. Holm)

2011-2013 Anni Piipponen (os. Vähäsaari)

2014 Terhi Alaviitala

2015-2017 Anni Ylinen

2018-2019 Ida Tiihonen

2020 Jenna Röyttä

2021- Maria ”Airam” Tammi (os. Jokinen)