Samoajat

Samoajan kasvatustavoitteet lyhyesti

• Samoaja oppii ottamaan oma-aloitteisesti vastuun itsestään ja ryhmästään.

• Samoaja toimii aktiivisesti yhteisön ja elinympäristön hyväksi.

• Samoaja tunnistaa ja ymmärtää erilaisia toimintatapoja ja näkemyksiä.

 

Samoajaryhmä

Samoajalle on tärkeää ryhmäytyä samanmielisten kanssa. Lippukunta ja piiri ovat samoajan omaa reviiriä. SP ja kansainvälinen partioyhteisö alkavat jo hahmottua. Samoajat toimivat vartioissa, joissa on 4–12 samoajaa. Vartiot ovat erillisryhmiä, ja ne kokoontuvat kerran viikossa. Lisäksi vartio tekee retkiä ja osallistuu leireille ja tapahtumiin. Ikäkauden yhteistä toimintaa toteutetaan sekaryhmässä mahdollisesti yhdessä muiden lippukuntien kanssa 1–2 kuukauden välein. Ikäkausitapaamiset voivat olla myös leirejä, retkiä tai muita tapahtumia.

 

Samoajien johtajat ja aikuiset

Samoajaikäinen tarvitsee aikuista peiliksi, olkapääksi, linjatuomariksi ja kannustajaksi. Aikuisen läsnäolon on oltava säännönmukaista, mutta ei jatkuvaa. Näin samoaja saa tilaa omalle itsenäistymiselleen. Samoajien vartionjohtajana toimii samaan ikäkauteen kuuluva vertaisjohtaja. Vartionjohtaja vastaa ryhmän viikoittaisesta toiminnasta aikuisen tuella. Samoajatoiminnasta vastaa tehtävään koulutettu aikuinen johtaja, luotsi. Luotsi suunnittelee toimintaa vartionjohtajan kanssa, tukee vartionjohtajaa tehtävässään ja huolehtii tämän osaamisesta. Hän seuraa vartion toimintaa ja käsittelee ryhmässä esiin tulevia vaikeita aiheita ja on läsnä silloin, kun häntä tarvitaan. Luotsi toteuttaa ikäkauden yhteistä toimintaa.

 

Samoajaohjelma

Samoajaohjelma kestää kolme vuotta. Se koostuu erimittaisista aktiviteeteista, joista osa on pakollisia, osa vapaavalintaisia.

Pakollisia aktiviteetteja on viisi:

Tervetuloa samoajaksi
Ryhmänohjaajakoulutus
Johtaminen
Samoajatapahtuma
Partiotaitokilpailut

Näistä kaksi ensimmäistä suoritetaan yleensä ensimmäisen vuoden aikana. Johtamiseen liittyvä aktiviteetti tehdään useimmiten toisena tai kolmantena samoajavuotena, jolloin samoaja johtaa joko omaa samoajavartiotaan tai tarpojavartiota luotsin tukemana.

Ohjelmassa on lisäksi 26 aihealuetta, joista kustakin valitaan jokaisena vuonna yksi aktiviteetti. Kunkin vuoden aikana suoritetaan siis 26 valinnaista aktiviteettia, joissa tehtävien pituudet vaihtelevat alle tunnin mittaisista nopeista tuokiosta jopa puolen vuoden tai vuoden mittaisiin hankkeisiin.

Aihekokonaisuudet on ryhmitelty taitoalueittain, ja ne on nimetty aihekokonaisuuden luonteen mukaisesti. Aihekokonaisuuksien nimiä ovat esimerkiksi ”Tunkki ja pesukone” tai ”Kolon ovet heiluvat”.

Kun toimintavuosi vaihtuu toiseen, samoajavartio pitää ”evästauon”. Evästauolla rakennetaan vuosittainen toimintasuunnitelma, jolloin yhdessä luotsin kanssa valitaan ryhmää kiinnostavat aktiviteetit ja suunnitellaan tulevaa toimintaa. Vuodet voivat siis muodostua hyvin erityyppisiksi samoajavartion valintojen mukaan.

Suoritettuaan ensimmäisen pakollisen aktiviteetin, joka on nimeltään ”Tervetuloa samoajaksi”, samoaja saa hihaansa ikäkauden tunnusmerkin. Samoajaohjelman päätösmerkki on liljaleijona.