Tarpojat

Tarpojan kasvatustavoitteet lyhyesti
• Tarpoja laajentaa sosiaalista ympäristöään ja oppii soveltamaan käytännön taitoja.
• Tarpojan toiminta on perusteltua ja konkreettista.

• Tarpojan itseohjautuvuus kehittyy ja nuori uskaltaa kokeilla uutta.

Tarpojaryhmä
Oman ryhmän lisäksi tarpojalle tulee tutuksi lippukunta ja partiomaailma alkaa laajeta mm. piirin tapahtumien, pt-kisojen ja suurleirien myötä.
Tarpojat toimivat vartioissa, tytöt ja pojat omissaan. Vartiossa on 4–8 tarpojaa. Tarpojia kiinnostava vastakkainen sukupuoli on kohdattavissa ikäkauden yhteisissä tapaamisissa, joissa voidaan toimia myös sekaryhmissä.

Tarpojavartio kokoontuu kerran viikossa. Lisäksi tarpojille järjestetään koko ikäkauden tapaaminen 1–2 kuukauden välein. Ikäkausitapaamiset voivat olla myös leirejä, retkiä, kursseja tai muita tapahtumia.

Tarpojien johtajat ja aikuiset
Murrosiän kuohuissa tarpoja kapinoi auktoriteetteja vastaan. Vahva kontakti aikuiseen on tärkeä – aikuisen johtajan tuleekin olla tarpojalle tarvittaessa saatavilla. Tarpojien vartionjohtajana toimii samoaja. Vartionjohtaja vastaa ryhmän viikoittaisesta toiminnasta aikuisen tuella. Tarpojilla itsellään on tilapäisiä vastuutehtäviä eri tilanteissa. Tarpojatoiminnasta vastaa tehtävään koulutettu aikuinen johtaja, luotsi. Luotsi suunnittelee toimintaa vartionjohtajan kanssa, tukee vartionjohtajaa tehtävässään ja huolehtii tämän osaamisesta. Hän seuraa vartion toimintaa, toteuttaa vaativia aktiviteetteja, yllätyksiä ja huippujuttuja. Luotsi käsittelee myös ryhmässä esiin tulevia vaikeita aiheita ja toimii silloin, kun häntä tarvitaan.
Tarpojaohjelma
Tarpojaohjelma koostuu neljästä puolen vuoden jaksosta. Jokaisessa jaksossa on pakollisia ja valinnaisia aktiviteetteja. Jakson päätöstapahtumassa tarpojavartio pääsee yhdessä kokeilemaan aktiviteeteissa oppimiaan taitoja. Lisäksi tarpojaohjelmassa on jatkojaksoja, joiden myötä tarpojatoiminta voi jatkua kolmannenkin vuoden. Tarpojaohjelman päätösmerkki on Kimin hymy.